Tärkeimmät

Säännöt & ehdot

  1. Ennen kampanjaan osallistumista työntekijän on varmistettava osallistuminen työnantajaltaan.

  2. Kampanjaan osallistuva henkilö vastaa itse kaikista lahjaan mahdollisesti vaikuttavista veroseuraamuksista.  

  3. Kensingtonin laukun saanti on sidottu tiettyyn Rexel paperintuhoojaan, jotka ovat mainittu kampanjasivustolla.

  4. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaan tai muuhun vaihtoehtoiseen palkintoon, paitsi mikäli olosuhteet muuttuvat riippumattomista syistä. Mikäli valittua palkintoa ei ole enää saatavilla, ACCO Brand varaa oikeuden korvata palkinnon saman arvoisella tai kalliimmalla laukulla. 

  5. Kampanjaan voi osallistua täysi-ikäinen Suomen kansalainen, jolla on pysyvä osoite. Henkilöllisyys tulee tarvittaessa pystyä todistamaan.  

  6. Esselte Office Products Oy:n henkilökunta, heidän perheenjäsenensä tai henkilö, joka on ollut osallisena kampanjan tekemiseen, ei voi osallistua.

  7. ACCO Brandin tekemät kampanjaan liittyvät määritelmät ja päätökset ovat lopullisia. ACCO Brand varaa oikeuden kohtuulliseen harkintaa seuraavissa: hylätä osallistuja, mikäli hänen käyttäytyminen on vastoin kampanjan henkeä ja mitätöidä osallistujan kaikki tai osan vaateista. Hylätä valitukset, jotka koskevat painatuksesta, tuotannosta ja/tai jakelusta johtuvista virheistä (mukaanlukien, mutta ei rajoittuen, ACCO Brand nettisivuihin tai muihin painomateriaaleihin).  

  8.  ACCO Brand varaa oikeuden peruuttaa kampanjan tai osan siitä mistä tahansa syystä johtuen, antamalla ilmoituksen 4 viikkoa etukäteen kaikille kampanjaan rekisteröityneille tai muille, jotka  edistävät kampanjaa ACCO Brandin puolesta. 

  9. Rekisteröimääsi ja / tai lähettämääsi tieto ei lähetetä kolmannelle osapuolelle.  Tietoja käytetään ainoastaan tähän kampanjaan. Mikäli haluat saada uutiskirjeemme ja kirjaat osoitteesi, säilytämme sen erillisessä uutiskirjeosoitteistossamme. Mikäli haluat poistaa rekisteröimäsi tiedot, voit lähettää sähköpostin: asiakaspalvelu@acco.com otsikolla "Poista Rexel paperintuhoojan kampanjaan 2018 liittyvät tietoni". Huomioithan, että mikäli poistat tietosi, et voi enää osallistua kampanjaan (etkä saa lahjaasi). Ainoa tieto, jota käytämme on sähköpostiosoitteesi. Mikäli olet valinnut vaihtoehdon uutiskirjeen lähettämisestä, voit koska tahansa perua sen.
  10. Osallistumalla kampanjaamme, hyväksyt säännöt ja ehdot.

  11. Kampanja-aika: 1.6 - 31.12.2018

Arvonnan järjestäjä: Esselte Office Products Oy. Y-tunnus 1506429-3 
Klovinpellontie 1-3, 02180 Espoo. www.esselte.fi